torstai 30. tammikuuta 2014

Angry birds kakku synttärisankarille

Poikani 6-vuotis synttäreitä juhlittiin tammikuun alussa. Juhlateemaa ja varsinkin kakkua suunniteltiin pitkään. Monia vaihtoehtoja vilahti pojan mielessä, mutta ykkössuosikiksi muodostui Angry birds. Mietiskelin pitkään kakun pohjan mallia, mutta tuo pyöreä muoto oli hauskaa vaihtelua perinteisiin kakkupohjiin. Tällainen kakku siitä sitten tuli. Lasten mielestä oli  hauskaa juhlissa kakun syönnin aikaan jakaa nuo Angry birdsit keskenään :) Aikuisille ne tuskin maistuisikaan, sen verran imelää tuo sokerimassa on.



Tein synttäreille lisäksi Angry birds keksejä. Törmäsin yllättäen kauppareissulla Angry birds pikkuleipämuotteihin ja siitähän se idea sitten lähti. Tein keksit yllätyksenä pojalle, josta hän kyllä ilahtui kovasti.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Arvonnan voittaja

Arvonta on nyt suoritettu.
Onnettarena toimi tyttäreni ja arvontamyssyä valvoi poikani :)
 

 
ja voittaja on....
 
Erja Liimatainen
 
Onnea Erjalle!
 Voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse.


 

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Blogiarvonta :)

Aloitin blogin kirjoittamisen tammikuussa 2012 eli blogini täyttää pian kaksi vuotta. Kovinkaan usein en ole blogiin ehtinyt kirjoittelemaan, mutta aina pikkaisen jotain olen arjen keskellä ehtinyt näpertelemään. Tekeleistä olen ottanut puhelimen kameralla kuvia, jonka vuoksi kuvat eivät ole laatuluokkaa :) Josko sitä joskus ostaisi itselleen hyvän kameran. Blogi on itselleni vähän kuin päiväkirja, jonne tallentuu omat tekeleet. Niitä on mukava aina aika ajoin katsella  ja muistella mitä kenellekin on tehnyt.

Haluan järjestää arvonnan blogin 2-vuotis synttäriden kunniaksi :D Vuodenajasta johtuen ajattelin arpoa käsityöaiheisen palkinnon. Näin talvella on mukava istahtaa sohvan nurkkaan neulomaan, joten luvassa palkintona on villasukat :D Lisäksi lupaan värjätä neulottaviin sukkiin langan voittajan väritoiveiden mukaisesti :)
Jos villasukille ei ole tarvetta voit vaihtoehtoisesti valita 
palkinnoksi  pinkin juhannusruusu maton.  

Arvontaan pääset osallistumaan jättämällä kommenttisi 
mieluisimmasta postauksesta blogissani. 
Arvonta päättyy sunnuntaina 12.1.2014 klo 12  ja voittaja julkistetaan saman päivän aikana täällä blogissa. Vain yksi vastaus / henkilö huomioidaan arvonnassa. 
Jotta saan yhteyden palkinnon voittajaan ja palkinto voidaan toimittaa perille, tulee osallistujien merkitä kommenttiin myös sähköpostiosoite. 
Voit jättää kommentin myös pelkällä nimimerkillä, mutta laitathan sen jälkeen sähköpostiini viestin BLOGIARVONTA otsikolla ja nimimerkkisi sähköpostiin,
jotta voin liittää sinut arvontaan.
 
suvia.vaananen@gmail.com
 
Onnea arvontaan!
 




sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Monster high synttärijuhlat :)

Tyttäreni syntymäpäivä teemana oli tänä vuonna Monster high. Kakkua mietiskeltiin, etsiskeltiin malleja netistä ja vielä tekovaiheessakin sitä vielä muokattiin :) Mustaa sokerimassaa ostan usein valmiina, koska se on aika työlästä värjätä. Muutenkin tuohon kakkuun sai värjätä sokerimassaa aika lailla. Noihin sydämiin piirsin kuvioita mustalla elintarviketussilla. Pääkallon tein niin, että tulostin kuvan netistä. Sitten vain kuva sokerimassan päälle ja ääriviivoja pitkin veitsellä leikkasin ensin mustan pohjan ja sitten tuon valkoisen. Liimana käytin tomusokeri - vesi seosta.Vielä tuoreeseen sokerimassaan työnsin kaksi coctailtikkua pääkallon alareunaan. Sokerimassan kuivuttua coctailtikut ovat tiukasti kiinni. Näin pääkallon sai pysymään  hyvin pystyssä kakun päällä.
Tällainen siitä sitten tuli.
 

 
Myös pikkuleipiä sokerimassakuorrutteella tein monster high teemaan sopiviksi. Lepakko ja sydän pikkuleipämuotteja minulla oli, mutta huulet piirsin itse pahville ja leikkasin taikinasta ääriviivoja pitkin. Huulimuotteja en ole vielä löytänyt mistään leivontakaupasta.


 

Halloween kakku ja pikkuleipiä

Halloween tuli ja meni ajat sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi laitettua kuvia leipomuksistani. Vietimme isolla porukalla lasten Halloween juhlia. Lasten kanssa mietiskeltiin, että mitä kivaa juhliin leivotaan. Tutkailtiin erilaisia halloween kakku kuvia netistä ja mietittiin millainen kakku me tehtäisiin. Tällainen siitä sitten tuli. Täytteenä lasten ja aikuistenkin suosikki geishasuklaamousse.
 
 
Lisäksi leivoimme Halloween aiheisia pikkuleipiä. Laiskana en jaksanut koristella pikkuleipiä royal icing tekniikalla vaan päädyin helppoon versioon sokerimassalla päällystämiseen :)
Hyvää kuulemma olivat silti. Ei jäänyt kyllä yhtään jäljelle :)
 
 
Tässäpä vielä meidän perheen naamiasiasut :)
 
 
 
 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Royal icing pikkuleipiä vauvan nimiäisiin

Minua pyydettiin tekemään vauvan nimiäisjuhliin pikkuleipiä. Väritoiveena valkoista, vaaleanpunaista ja pinkkiä. Tällaisia niistä sitten tuli.
 

  
 Keksien koristelu on kyllä aina kivaa puuhaa, vaikkakin aikaa vievää touhua :) Mielikuvitustakin pitäisi aina löytyä, ettei aina olisi samannäköisiä pikkuleipiä.
 
Mansikkamäki blogista olen käynyt ideoita hakemassa. Mansikkamäki blogin kautta ensimmäistä kertaa törmäsin royal icin koristelutekniikkaan ja valtavan kauniisti koristeltuihin pikkuleipiin. Siitä se innostus sitten lähtii näihin koristeltuihin pikkuleipiin. Hitaasti, mutta varmasti olen harjoitellut ja välillä kantapään kauttakin opetellut :D Harjoitus tekee mestariksi, joten vielä täytyy harjoitella :) Mansikkamäki blogin tekijä on jo kyllä mieletön mestari!
 
 

Krokotiilivirkattu huivi

Nyt on kyllä vierähtänyt aikaa siitä, kun olen blogiini mitään päivitellut. Paljon kaikenlaisia käsitöitä olen tehnyt ja myös leiponut, joten koetan tässä pikkuhiljalleen laitella tänne kuvia valmistuneista töistäni.
 
Tässäpä yksi käsityöni: krokotiilivirkattu huivi.
Tyttäreni toivoi itselleen tällaista ja valitsi itse tuon sivussa olevan napin huiviin. Ylättävän paljon lankaa kuluu näihin krokotiilivirkkauksiin. Kovinkaan paksusta langasta näitä ei kannata tehdä, koska siitä tulee silloin todella paksu. Itse olen kovasti ihastunut tähän virkkaustekniikkaan :)
 
Tässä muutama linkki krokotiilivirkkaus ohjeisiin:
 
Netistä löytyy vaikka millaisia malleja krokotiilivirkkaukseen. Laajemmin löytyy jos haet hakusanalla: crocodile stitch crocheting.
 
 
 


perjantai 20. syyskuuta 2013

Kännykkäpusseja (krokotiilivirkkaus)

Onpas tässä taas aikaa vierähtänyt viimeisestä postauksesta. Paljon olen kaikennäköisiä käsitöitä näperellyt, mutta valmista ei ole oikein tullut. Tytön neuletakki on melkein valmis, mutta hihoja täytyykin pidentää. Pinkki juhannusruusumatto on puoliksi valmis, mutta kudetta on ostettava lisää. Wurm-pipo on tekeillä, mutta sitä tulee tehtyä aina välityönä :). Mutta jotain sain valmiiksikin, eli kaksi kännykkäpussia. Toinen on tyttärelleni ja toisen taidan pitää itse.

Krokotiilivirkkauksen ohjeen löysin Pitsikukka blogista. Kännykkäpussien ohjeen olen keksinyt ihan omasta päästä. Kännykkäpussiin olen krokotiilivirkkauksen tehnyt pyörönä ja tuon "läpän" olen virkannut erikseen. Ostin ebaysta silitysraudalla liimattavia bling bling timantteja, joita tuohon tyttäreni kännykkäpussiin liimasin. Niistä en oikein saanut hyvää kuvaa. Bling bling napin ostin Kuopiosta Napista ja Nauhasta. Vaaleanharmaa pussukka kaipailee vielä jotain kaunista nappia :)





keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Tennarit (converset) vauvan nimiäiskakkuun



 
Minua pyydettiin tekemään tennarit vauvan nimiäiskakkuun. Otin työn innolla vastaan, koska tennareiden tekeminen on hauskaa puuhaa. Lapset saatuani nukkumaan näpertelin tennareita yöhön saakka, mutta valmiiksi tuli. Jotenkin noita tennareita on vaan tosi hauska tehdä. Toiveena oli värimaailma harmaa-valkoiset tennarit. Lisäsin vielä nuo tähdet, jotka kivasti antaa conversemäistä ilmettä :)

 

 
 
Tässä vielä kuvaa minun "leipomusstudiostani :)
 
 
 

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Ohje: Gerbera sokerimassasta


 
Tein sinisiä gerberan kukkia kummityttöni rippikakkuun. Samalla otin vaihekuvia kukan tekemistä varten, jos joku vaikka innostuisi itsekin kukkasia tekemään :)
 

 
Tässä kuvassa näkyy tarvittavat asiat kukkien tekoa varten. Dr. Oetkerin sokerimassaa löytyy ihan marketeista. Se on täysin valkoista, jota värjään pastaväreillä esimerkiksi kuvassa olevilla Wiltonin pastavärillä. Pastavärejä löytyy useista leivontatarvikekaupoista netistä.
Sokerimassan käsittelyä varten on erittäin suositeltavaa käyttää silikonista muotoilualustaa ja kaulinta. Kuvassa oleva pinkki lasten silikoninen kaulin on ostettu Ullanunelmasta ja sinisen ison kaulimen ostin Carlsonilta. Punainen muotoilualusta on Tupperwaren, mutta alustoja löytyy erilaisista kaupoista ja vaihtoehtoja on paljon.
Sokerimassan käsittelyssä käytetään "jauhoina" tomusokeria. Tomusokeri on hyvä sirotella hienon siivilän läpi, jolloin saat tomusokerin siroteltua tasaisesti kaulittavalle pinnalle ja sen alapuolelle.
Leivontatarvikekaupoista löytyy myös valmiiksi värjättyjä sokerimassoja, jos haluaa päästä vähän helpommalla :)
Gerberan kukkamuotteja löytyy erikokoisia, joita tähän ohjeeseen tarvitset kolme.
Gerberan teossa tarvitset myös muotoilusienen. Pesusieni korvaa saman asian ja on montakertaa halvempi, kuin muotoilusieni. Lisäksi tarvitset vielä koristelutyövälineen ja muutaman coctailtikun.



 
 
Tässä linkkejä tarvittaviin leivontatarvikkeisiin:
 
Netistä löytyviä leivonnan erikoiskauppoja:
 
Kolmesta ensimmäisesta kaupasta olen itse ostanut ja eipä ole muuta, kuin positiivista sanottavaa. Yleensä minulla kaikki jää viimetippaan joten Ullanunelmasta tullut ostettua eniten. He nimittäin toimittavat super nopeasti 1-2 päivässä :)
 
Sitten asiaan, eli gerberan tekovaiheisiin.
Kaulitse ensin sokerimassa noin 2-3cm paksuiseksi ja paina muotilla kukka. Käytä muottia ensin kevyesti tomusokerissa, näin sokerimassa ei tartu reunoistaan muottiin.
 
Nosta kukka leivinpaperipalan päälle. Ota coctailtikku ja paina sillä jokaiseen terälehteen kolme viivaa (kuten kuvassa). Tee näin jokaiseen kolmeen kukkaan ja nosta ne päällekkäin muotoilusienen päälle.
 
Ota koristelutyövälinen ja paina se kukan keskiosaan.
Käännä sieni varovasti alaspäin, nosta sieni pois ja laita kukka varovasti foliosta muotoiltuun "kupuraan" ja laita folio kukan kanssa mukin päälle.
 
 
 
Muotoile muutamaa astetta tummempaa sinistä pyöreäksi palloksi kukan keskustaan. Laita tippa koristeluliimaa tai tomusokerista ja vedestä tehtyä "liisteriä" keskustan pohjaan ja laita kukan keskusta paikoilleen. Paina coctailtikulla kukankeskustaan vieriviereen pisteitä.
 
 
Ja tässäpä kukkaset kakussa.
 
 
Loppusilauksena voit suihkuttaa helmiäispraytä, kun kukka on kuivunut.
Sokerimassasta tehtävät koristeet voi hyvin tehdä jo ajoissa ennen juhlia, koska ne kestävät kuivuttuaan hyvänä pitkään.
 
Leipomisen riemua kaikille :)
Terkuin Suvi 

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kerroskakku kummitytön rippijuhliin

Kummityttöni toivoi värimaailmaltaan turkoosi- valkoista rippikakkua. Päälle tein raamatun ja toisella laidalla kukat ja toisella laidalla rippiristin. Kakun täytteena kestosuosikki eli geishasuklaamousse, se on vaan NIIN hyvää! Tein kuvasarjaa gerberankukkien tekovaiheesta, mutta juuri nyt en ehdi niitä tänne päivittelemään. Vähän myöhemmin sitten.

 
 
Lisäsin tähän vielä geishasuklaamoussen ohjeen:

2 – 2 ½ dl Flora Vispiä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
130 g geishasuklaata
 
Vaahdota kerma, lisää joukkoon tuorejuusto. Sulata geishasuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Minä sulatan aina mikrossa. Mikrossa sulattaessa kannattaa mikroa pitää päällä vain aina pieniä hetkiä kerrallaan ja välillä sekoitetaan. Joskus olen onnekkaasti polttanut suklaan, kun on jäänyt liian pitkäksi aikaa vahtimatta mikroon :)
Kaada sitten sulatettu suklaa vaahdon sekaan ja sekoita hyvin.
Geishasuklaamousse on valmis, NAM :)
 
 

torstai 13. kesäkuuta 2013

Pitsihuivi: Aeolian shawl osa 2

Tässäpä tämä nyt vihdoin on valmiina: Aeolian Shawl. Melkoisen pitkä projekti oli tämä huivi :) Aloittelin huivin tekoa helmikuussa 2013 ja välillä oli taukoja, kun takkusin englannin kielisen ohjeen kanssa. Loppukerroksilla sitten loppui lankakin kesken ja meni aikaa ennen kuin muistin tilata lisää. Pingotusta huivi sai myös odottaa tovin, mutta tässäpä tämä vihdoin on valmiina :) Tykkään kyllä kovasti tästä huivista. Mietinnässä vielä, että pitäisinko tämän ihan itselläni vai meneekö lahjaksi. Tarkemmat tiedot huvin materiaaleista, ohjeesta ja tekovaiheista löytyy edellisestä postauksesta



maanantai 13. toukokuuta 2013

Pitsihuivi: Aeolian shawl

Tässäpä tämä nyt on, juuri pääteltynä, pieni "ruttumytty" eli Aeolian shawl. Pingotusta en enää jaksanut aloittaa, mutta koetan sen saada tehtyä mahdollisimman pian. Tuosta ruttumytystä kuoriutuu sitten pingoituksen myötä kaunis huivi. Tämä Aeolian huivi on minusta yksi kauneimmista huiveista. Huivin ohje on englanninkielinen ja muutenkin melko haastava. Kyllä jouduin muutamia kertoja purkamaankin ja netistä etsimään ratkaisuja joihinkin vaikeisiin kohtiin. Nyt kyllä tuntuu, etten ihan hetkeen jaksaisi uutta tällaista huivia aloittaa :) Loppujen lopuksi huivi oli kyllä ihan helppo neuloa, mutta kaikkien kaavioiden yhdistäminen ja niiden ymmärtäminen oli minulle välillä vaikeaa.

Lanka: Cascade Heritage (väri fuschia)
Pyötöpuikot 4
Huivin päättely: Stretchy cast off  päättelytekniikalla.
 
 


lauantai 11. toukokuuta 2013

Cheesecake & mansikkamelba

Mieheni juhlii pian synttäreitään ja minulla on haasteena löytää herkullinen juustokakun ohje, koska mieheni ei halua juhliin perinteistä täytekakkua. Tein juustokakun tällä ohjeella: sitruunainen cheesecake. Käytin ohjeessa olevan sitruunarahkan sijaan tavallista rahkaa. Taidan testimielessä tehdä tämän kakun vielä tuolla sitruunarahkallakin ;)
Mansikkamelban tein tällä ohjeella:
-200g tuoreita tai pakastemansikoita
-1dl sokeria
-½ sitruunan mehu
-soseuta mansikat, lisää sokeri ja sitruunamehu,
tarjoile kylmänä kakun kanssa.
 
Kakku oli kyllä erittäin hyvää ja mansikkamelba piristi kakkua ihanasti. Syötiin sitten tuo kakku ihan oman perheen voimin kokonaan, oli sen verran hyvää :D Synttärikakuksi tällainen juustokakku ei näöltään ole kovinkaan juhlava, joten täytyy miettiä vielä muita versioita. Ajatuksena kokeilla jotain liivatteella hyydytettävää juustokakkua, jossa sitten päällä viipaloituja mansikoita + kiille. Suunnitteilla tehdä koeversio tästä: Kinuskikissan vanilja-mansikkakakusta. Tuo kakku olisi ihanan kesäinen ja kaunis, mutta paistettu juustokakku vie taas maussa voiton.... Tiedossa siis monta erilaista koeversiota kakuista, mies sitten valitkoon kakun synttäreilleen :)


 
 
 

Synttärikakku

Enpä ole aikoihin ehtinyt päivittelemään blogiani. Jotain on tullut tässä välissä kyllä tehtyäkin, mutta koneelle kuvien siirtäminen ja ajan löytäminen kirjoittamiselle on ollut hankalaa. Tänään otin sitten itseäni niskasta kiinni :) Laittelen nyt sitten useamman päivityksen peräkkäin.
 
Siskoni juhli syntympäiviään jokunen viikko sitten ja sain kunnian tehdä hänelle kakun juhliin. Tällä kertaa koristeluun käytettiin aitoja kukkia. Laitoin kukkien varren ympärille kelmua ja painoin sitten kukat kakkuun. Täytteenä kakussa oli taasen geishasuklaamousse, se kun vaan on niiiiin hyvää :) ainakin minun mielestä...

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Nuttu, ihana juttu ♥

Olen saanut olla Nuttu projektissa mukana jo useamman vuoden ajan. Keräilen täällä Kuopi - Suonenjoki alueella nuttuja ja lähetän ne sitten aina eteenpäin kohti Tuuria, josta nutut lähtevät isompina erinä kohti Etiopiaa. Nuttu juttuja voi käydä lukemassa Facebookin Nuttu sivuilla. Neuleohjeet löytyvät Nuttu info sivuilla. Nutun ohje pyöröpuikoilla löytyy Langanpäitä blogista.


Nutun facebook sivuilla ollaan mietiskelty erilaisia lanka vaihtoehtoja nuttuihin. Novitalle on ilmestynyt uutuus pikkusisko lanka, joka on ohuempaa kuin Novitan nalle lanka. Joku kyseli mahdollista ohjetta nuttuun ohuemmalla langalla. Itse en ole vielä ehtinyt tekemään nuttua ohuemmasta langasta, mutta tein laskelmia pikkosiskon neuletiheys suosituksen mukaan.

TÄSSÄPÄ SIIS OHJETTA OHUEMMALLA LANGALLA TEHTÄVÄÄN NUTTUUN!

Tasona neulottu nuttu
Pikkusiskon vahvuisella langalla
Neuletiheys on 28 silmukkaa ja 37 riviä / 10 cm.
Kerässä 50g ja noin 188m
Koostumus on 75 % villaa ja 25 % polyamidia,
Puikkosuositus 2,5 - 3 mm
Pesu 40 asteessa


  • Luodaan 86 silmukkaa.
  • Kudotaan kaksi oikein kaksi nurin yhteensä 22 cm.
  • Sen jälkeen kudotaan aina oikein neulosta 30 silmukalla, kaksi oikein kaksi nurin 26 silmukalla ja aina oikein 30 silmukalla yht. 3 cm
  • Kolmen sentin jälkeen päätetään keskimmäiset 26 silmukkaa ja kudotaan kumpikin olka erikseen aina oikein neuletta, noin kolme senttiä etukappaletta + kolme senttiä takakappaletta.
  • Seuraavalla kerroksella 30 s oikein ja sen jälkeen luodaan 26 uutta silmukkaa keskelle ja taas kudotaan 30 s oikein.
  • Seuraavilla kerroksilla 30 silmukkaa aina oikein, 26 silmukkaa kaksi oikein kaksi nurin ja 30 silmukkaa aina oikein, yhteensä 3 cm.
  • Sitten siirrytään kokonaan takaisin kaksi oikein kaksi nurin neuleeseen, jota tehdään taas 22 cm.
  • Tuloksena on siis pitkä pätkä, jossa nelikulmainen pääaukko keskellä.
  • Viimeksi ommellaan sivusaumat yhteen. Käsille jätetään aukot.


  • Nuttu pyöröpuikoilla pikkusiskon vahvuisesta langasta

    Luo 172 silmukkaa joilla neulotaan 2o, 2n –joustinta 21 cm (kappaleen aloitus: 1 o, 2 n, 2 o... silmukkamerkki 86 silmukan jälkeen eli puoleen kerrokseen ... 2n, 1 o ja silmukkamerkki osoittamaan kerroksen vaihtumiskohta.). Tässä vaiheessa työ jaetaan kahtia ja neulotaan etu- ja takakappale erikseen, jatka vielä 1 cm joustimella kummassakin kappaleessa
    Etu- ja takakappale
    Lisää molemmissa reunoissa 1 silmukka
    Neulo puikon alusta ja lopusta 30 silmukkaa aina oikein ja keskimmäisillä 28 silmukalla 2 o, 2n –joustinta
    Neulo näin 3 cm, päättele keskimmäiset 28 silmukkaa ja neulo ainaoikein ”olkapäillä” vielä 3 cm. Jätä silmukat odottamaan.
    Neulo toinen puoli samoin.
    Nyt neulotaan olkasaumat yhteen 3-puikon päättelyllä. Päättele langanpäät ja pakkaa lähtökuntoon.


    Aloittelen nyt itsekin testimielessä nuttua ohuemmalla langalla. Ohje tehty vain laskelmien mukaan, joten ohjeesta en ole täysin varma että tulee hyvä. Rohkeat voi jo kokeilla ja antakaa toki heti tänne palautetta kuinka laskelmat toimineet :)